Rock housesta lähettiin jatkaa kohti Ninety mile beachia. Aamupalat vedettiin kivitalon isännän suosittelemassa kahvilassa, joka oli rakennettu 45000vuotta vanhan portaikon ympärille. Portaat oli tosi upeeta käsityötä. Kaiverrettu puun sisään.
Ninety mile beach oli kyllä todella upea. Ei missään nimessä ihanteellinen uimiseen isojen aaltojen takia, mut ehdottomasti tää on pakko nähdä juttu! Rantaviivaa oli sit niinku ihan tarpeeks ja jos ois halunnu niin sinne rannalle ois voinu mennä ajelee autolla. Se oli tosi friikkii, mut miks ei.
Sit olikin jo aika lähteä suuntaamaan takas kohti etelää. Innostuttiin Jennin kans karaokeilee autossa ja ajettiin puolvahingossa 40kilsan päähän Aucklandista. Taas pimeys yllätti(tääl pimee tarkottaa oikeesti pimeetä) ja kaikki mestat oli kiinni. Etittiin parkkis ja pistettiin nojat alas. 30minsaa ja taas oli ukko ikkunan takana. Siirryttiin sen ohjeiden mukaan 100metrii. 15minsaa ja ukko tuli takas. Raahauduttiin 50metrii toisaalle ja loppuyö saatiin olla rauhassa. Aamulla odotti kiva yllätys, kun autonikkunasta aukes näkymä merelle.
Sit suunnattiinki takas “kotiin” Aucklandiin ja Nomads hostelliin. Oikein nise kolmen päivän roadtrippi. Vedettiin aikamoista kyytiä, mut ehittiin silti nähdä tosi paljon.
Tuli todettua, että ainakin tää pohjoisnurkka koostuu lähinnä pikkukylistä ja maalaismaisemasta. Kylät on hyvinkin saman kaltaisia toisiinsa nähden. Jengii tääl ei kyl oo tähän aikaan oikeestaan yhtään. Ihan rauhassa sai ajella ja biitsit ammotti tyhjyyttään. Seki on aika jännä ilmiö et jos karttaa kattoo niin tiet näyttää suht suorilta. Todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta.
Kirjoitettu 25.2.2011 Nomads hostellissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti