Today beautiful, perfect the next

Australia on…

Viimeistään Australiassa sitä tajuaa et jokanen päivä on nauttimisen arvonen. Se tinksi on siinä et, ku pallo antaa parastaan päivä toisensa jälkeen ja huudit on suunniteltu sen mukaan ni mikäs siin on ollessa. Tänne mä tuun takas, that’s for fucking sure!

Niinku monille muille on käyny kävi myös mulle. Bloggailu vaan unohtuu ku pääsee matkustelussa vauhtiin tai diippeihin oloihin. Tänki kirjottelun alotin vasta lentokentällä, kotiinpaluu lippu kourassa.

Niinku on jo aikasemmin tullu mainittuu, asustelin frendin nurkissa. Perus elelyy ja chillailuu. Alkuu koitin vähä kattella duuneja, mut eihän siit mitään tullu. Olemalla aktiivisempi ois saletisti jotai saanu, mut ei nyt täl kertaa ollu tarpeeks nälkää siihen. Hyvä niin, sillä oon nyt erittäin tyytyväinen. Vähän vajaan 3kk tuli reissattuu. Ekan kanhen viikon jälkeen vannoin et koti-ikävää eikyl tuu, on tää niin hienoa. Kyllähän se kuitenki sieltä tuli. Kovempana ku koskaan.

Lopputekstit sikseen.

Tulipa tossa aamulla tajuttua, että otin 10paria sukkia, joita käytin yhteensä about 10 kertaa. Varvastossuilla on menty. Lähes koko aika. Mut yee, tropiikki on oikeesti se paikka, jossa ihmisen tulis asua. En oo kyl kokenu isompia luonnonmullistuksia, mut jos pakkasista selvii niin miksei niistäki. Täält löytyy jengii jotka oikeesti kelaa et maailma pysähtyy -20 asteen pakkases.

Vietin koko Australiassa olo aikani Cairnsissa Australian koilis rannikolla. Kämppä sijaitsi Cairnsin keskustasta about 15kilsan päässä Yorkeys Knobissa. Biitsille on matkaa 300metrii. Todellakin timanttista lähtee ilta kävelylle meren kostuttamalle hiekalle.

Koiria tääl kyl vilisee. Vähän on toi mun kissaihmisyys ruvennu kääntyy koirien puolelle. Tästä kunnia Tonin ja Johannan upealle Poopie koiralle. No eniveis tosi yleist on et jengi ottaa koirat biitsille messiin. Erittäin hupasaa seurattavaa on myös toi koirien matkustaminen. Lava-auto on niinku se juttu näille truu ozeille. Samoinku se et koiran paikka on siel lavalla.

Sit koneeseen, Cairnsista Hong Kongiin

--

Honkkaris ollaan ja voin sanoo et alan ymmärtää niitä lentämisestä painajaisia näkeviä bisnesmiehiä. Suoraan sanottuna vittumaist touhuu pitemmän päälle. Yhteensä 8kertaa lentsikas olleena oon niin kyllästyny tohon. :D Viel ois kaks kokemusta edessä, eka 13tuntii Lontooseen ja sit 3tuntii Stadiin. Ohhoh.

No mut on se lentäminen kyl sen arvosta. Perille pääsy on aina yhtä mehukasta. Eikä tosiaankaan kannata jännittää lentsikka matkailuu. Ei tod! Homma on helpompaaku Hyvinkäältä Jokelaan junalla matkustminen. Iha oikeesti, senku vaa hankkiudut kentälle ajoissa ni homma hoituu. Jengi on valmiita neuvoo tarpeentulles ja koneessa lentoemot on tosi swengii seuraa. Mitä pitempi lento sen paremmat tarjoilut ja viihdehärpäkkeet.

Mikäli joku ylipäätään miettii, että pitäskö vai eikö pitas lähtee. Siihen ei ookku yks ainut oikee vastaus PITÄS! Vähä massii säästöön ja maailmalle ottaa oma osa täst upeest pallost. Se on vaan niin et meil on aika harvinaislaatunen mahdollisuus reissailuun. Hyvät ihmiset käyttäkää sitä kans.

Ottaa kyl kaaliin oma typeryys. Ostin tuliaisiks truuozien perusherkkuu Vegemitee. Hiivast tehtyy yrjöö jota levitetään leivän päälle. Laitoin sen fiksuna poikanan tietysti käsimatkatavaroihin ja tonnehan se jäi honkkarin lentokoirille. Onneks krokotiili jerkyt sai jäädä, ni ei jää kamut ihan tyhjän päälle.

Kantsii mute käyttää hyödyks noit käsimatkatavaroita. Mikäli tuntuu et romuu on kertyny liikaa, niin kaikki painava käsimatkatavaroihin. Normaalisti koneeseen saa ottaa yhen laukun. Jos sekään ei tunnu riittävän ni sit vaa loput romut muovikassiin. Siitä ne harvemmin sanoo mitään, kun suurin osa jengistä ostaa joka tapaukses kentältä muovikassillisen rojua.

Jatketaas sit taas myöhemmin

Wellingtonozcairns

Totaalisen relaxaation jälkeen tulisit totaalisesti relaxattua pari lisä päivää. Mitä nyt tuli vähän duuneja etittyy. Oli kyl erittäin nihkee hostelli se Wellingtonin Nomads. Tyylikäs rakennus, mut huoneet ja yleiset tilat ihan jostain. Missään en oo nähny niin korkeita punkkia ku siellä. Niinku kaks kertaa yhtä korkeetku intissä.

Ei siel lääväs jaksanu hengaa, ei sit niinku millään. Pakko oli lähtee ettii naitlaiffii. Kiersin kymmenen korttelii edestä ja takaa eikä mitää. Baareja niin pirusti, mut ei missään ketään. Pakko oli luovuttaa ja palata tylsistymään. Huonekaveritki oli joogatypyn jälkeen varsin booring settii. Wellingtonis on vähä sama ongelmaku Aucklandis et jengi on vaan läpikulku matkalla. Joko menossa tai tulossa ferryl etelä/pohjoissaarelta.

Seuraavana päivänä lähin sit vähä siit illemmast ettii jotain kivaa safka mestaa. Yks erittäin helmi kebab mesta tuli kyl spotattuu jo ekana päivänä. Abrakebabra sijaitsee jossain siin pääkadun varres, ei voi erehtyy. Parasta kebuu mitä on vastaan tullu. No enihau lähin ettii safka mestaa ja kattelin heti ekan korttelin kulmal et mikä kahakka tääl on meneilläänku jengii niin pirusti. Ei tarvinnu kauaa kävellä ku huomasin et sitä jengii on sit niinku joka puolel. Kaikki oli tuhannen päissään ja yrittäny naamioitua vihreen pelleasun taakse. No en kiinnittäny asusteisiin sen kummempaa huomioo ja kelasin et torstai on joku Wellingtonin naasönäl parti päivä.

Parillehan sitä sit tuli päädyttyä. Tutustuin sit ihan sattumalta johki paikalliseen meittiin. Kysäsin ihan ohimennen et mikä tää vihreepellepukuteema on. Kävi ilmi et New zealandis ei hirveesti oo omii juhlii ni ne on sit viksusti päätyny lainailee niit. Täs tapaukses kyseessä oli irkkujen Saint Patricks Day. Beisikli jengi dokaa ja pukeutuu vihreisiin. No mikäs siinä. Jengii oli pirusti joka paikas ja kivaa oli.

Xbase hostelli oliki sit jo mestapaikka. Ainut miinus siitä et kutosen dormi oli isoin vaihtoehto. Huoneest löyty samantien mukavaa seuraa. Joku paikallinen hemmo. Pakko jälleen kerran todeta et ystävällist sakkii noi paikalliset. Kaveri oli Aucklandist tullu duunimatkalle. Aika monet tuntuu hyödyntävän noit hostelleja. Pirun edullist majotusta hyvil puitteil.

Haastoin kaverin bilikseen. No eihän siitä mitään tullu niitten New zealandin omien sääntöjen ja minikokosten pallojen kans. Lähettii bilismestast kuitenki jatkaa matkaa ja päädyttiin johki irkkubaariin. Yllätyin erittäin suuresti et sielt löyty alakerrast makee klubipuoli. Mesta jossa on matalat huoneet toimii klubina kyl yllättävän hyvin. Törmättiin johki paikalliseen tvstaraan, jonka tää Aucklandin kaveri tunsi. Hengattiin sit sen kanssa loppuilta. Semisti julkkis olo tuli itellekki, ku jengiä pyöri ympärillä.

Wellingtonissa ei sit nyt hirveesti muuta tapahtunukkaan. Käväsin museossa joka oli kyl makee samoinku näkymät bothanic gardenista! No siinäpä se sitte. Ois varmaa ollu paljon kaikkee mut ei oikee napannu. Ei nyt mikää niin nise siti kuiteskaan. Paljon puistoja, baareja, kahviloita ja illalla upeet valomaisemat.

Sit sainki yllättäen kutsun Ausseihin. Samantien lähti viisumi hakuun ja täällä sitä nyt ollaan Cairnsissa pohjosen tropiikissa. UNELMA PAIKKA! Lämpöö on sit niinku niin et riittää. Jotain varmaan kertoo meriveden lämpötila: 29 astetta. Nihkee puoli on se, et krokotiilei ja meduusoit pörrää joka puolel. Sitku veden lämpötila laskee alle 25 pitäs uiminen olla suht seiffii.

Wetseason on homman nimi täl hetkel. Jotain kuukaus about ni sit pitäs alkaa talvi. Paikalliset sanoo et sit on parhaat ilmat koko maailmassa. Saa nähä. Sateet ja myrskyt ylipäätään voi äityy tääl tosi pahoiks. Pahimmas tapaukses jengi joutuu teippaa ikkunat ja lähtee evakkoon. Teitten tulviminen on kans aika yleistä.

Sattupa tossa sit jo ynks pieni kohelluski. Täälläki on New zealandin tapaan vasemmanpuoleinen liikenne. Meitsi pääs pitkästä aikaa rattiin. Viimeks ajellu kuukaus sit road tripillä. Mentiin bensa-asemalle tankkailee. Tankkailut tuli suoritettuu ja ilmaantu siin sit joku mielenkiintonen puheenaihe. Lähin ajelee ja pääsin about 50metrin päähän tankiltaku rupesin ihmettelee et mitäs hemmettii. Mille kaistalle täs nyt pitäs mennä ku jokaselt tulee vastaan autoi. Toni rupes sit nauraa ja tajusin sit itekki tilanteen. Olin lähteny moottoriliikennetietä väärään suuntaan. Kaikki vastaantulevat sai onneks pysäytettyy eikä sattunu kolarii. Laitoin pakin silmään ja peruutin takas bensa-asemalle. Kyl oli naurus pitelemistä. No ei onneks sattunu mitää eikä kukaan ees töötänny. = D

One of those big nights

Sattupa sit niin kivasti et synttäripäivä osu just Queenstownin kohalle. Aktiviteetti mahista on sit niinku jos jonkun näköstä. Oikeestaan kaikki on mahollista mitä nyt äkkiseltään mieleen tulee. Jenni rupes kuumottaa heti saapumis päivänä et benjihyppy on tehtävä. Buukattiin se sit synttäripäiväks perjantaille 11.3. Mun maha oli erittäin yhteistyökykyinen läpi koko setin. Jennillä oli ongelmia jo hostellin sohvalla, kun tehtiin varausta. Hypyks valittiin pahin mahollinen Uuden-Seelannin korkein AJ Hacketin Nevis. 135metriä ja pudotusta reilu kaheksan sekkaa.

Mesta oli rakennettu syvän kanjonin yläpuolelle. Kallion seinämien väliin oli pingotettu vaijerit joiden varassa hyppykoppi killui keskellä ei mitään. Pelkästään kopissa hengailu oli kokemus. Lattia oli lasinen, jotta näkymät alaspäin olis mahollisimman kuumottavat. Siinä vaiheessa, kun hyppyyn oli aikaa enää muutama minuutti rupes muaki jännittää. Laudalle meno oli semistijänskää ja sieltä alas kattominen oli sit niinku awesome! Taustalt kuulu three-two-one-bungy ja sit mentiin. Hyppääminen oli tosi helppoo.  Senku vaa ponnisti. Pudotus oli paljon vaikeempi vaik mitään ei tarvinnu ite tehäkkään. Ensimmäinen sekuntti oli tosi pelottava. Köyden olemassa olo unohtu ja ajattelin putoovansa maahan asti. Pelko muuttu kauhuks ja oli pakko huutaa. Sit iski vapaus ja ehti hetken nautiskella. Ite hypyn jälkeen sai viel leikkiä jojona olemista ja piti muistaa vetää narusta joka kiepauttaa hypppääjän ylösalaisin asennosta normaaliin(ei oo varmaan vaikee arvaa et muistiko Jenni vetää siitä narusta). Kaiken kaikkiaan avian loistava kokemus ja pakko tehdä joskus vielä uudestaan. Seuraavaks täytyy metsästää mailman korkein.

Benjin jälkeen palattiin takas hostellille. Taas oli ilmestyny uusia huonekavereita. Steve ja Josh viekkaat brittiveikot oli tullu jo tutuks aikasemmin. Aussi Rebecca käveli ovesta sisään just, kun olin alkanu toipua benjin jälkeisistä tärinöistä. Bec oli entinen ammatti jalkapalloilija, jonka ura tyssäs vuos sitte loukkaantumiseen. Hän oli tullu Queenstowniin parhaan kaverinsa häihin. Kuulemma tosi yleistä, että aussit viettää häät “overseas”. Kaikenlaista mielenkiintosta tarinaa tuli tosi paljon. Sen nyt muistan ainaki et se vannotti mut maistaa krokotiiliä mikäli joskus meen Ausseihin. :D

Illalla oli tiedossa one of those big nights. Lähettiin porukalla ulos: Minä, Jenni, Rebecca, Steve ja Josh. Tosi jees ilta kaiken kaikkiaan.  Onkyl ihan mahdotonta olla baarissa selvinpäin. Etenkin jos sattuu oleen synttärit. Sitä juomaa vaan niinku kannetaan nenän eteen. Jenni joutu lähtee tutimaan jo puolenyön aikaan. Se oli lähössä seuraavana aamuna takas Aucklandiin ja sieltä sit himppeen.

Aamu koitti ja lähin saattaa Jennii bussille. Aika oudot ja haikeet fiilikset. Lähes kuukaus kuitenki reissattii yhes. Välil oli vaikeet mut todella kivoi aikoi! En vaihtais pois. No sinne se sit vaan yhtäkkii katos ja tajusin et mähän tosiaan nyt oon sit yksin tääl. Lähin takas Hostellille potee ison illan jälkiseuraumuksia. Ikäväkseni jouduin toteemaan et myös Steve ja Josh oli muuttamassa johki toiseen majataloon. Rebeccaki oli kaverinsa häissä. No onneks tuli uni eikä tarvinnu masistella. Heräsin vast joskus illal ja olin edelleen ainut huoneessa. Lähin ulos metsästää safkaa. Musta ei olis kyl alkuasukkaaks. Sopivan ruokapaikan ettiminen, jopa täältä Queenstownista tuntuu olevan hankalaa. Vaik tääl on about 100ravintolaa. No vedin sit kebabbii. Aika nihkeet safkailla yksin, kun tottunu seuraan.

Kuuntelin siin syödessä et jostain kuuluu rumpujen pauketta. Lähin safkan jälkee spottailee et mitä tapahtuu. Satamasta löyty sit metelin aiheuttaja. Pari en tiiä minkämaalaista jonglööriä teki temppuja rummuttelun tahtiin. Oikeita showmiehiä ei voi muuta sanoo. Tekivät tosi yksinkertaisia juttuja, mut saivat silti porukan messiin ja ottivat apureita yleisöstä. Settiä jatku about 20minsaa ja olin iha myyty. Lopuks toinen hepuista pingotti narun kahen puun väliin ja teki uskomattomia tasapainoilu juttuja. No show loppu ja heitin muutaman dollarin hattuun. Olin lähös kävelee takas hostellille, kun yhtäkkii joku heitti ison puulaatikon maahan keskelle väkijoukkoo ja rupes hakkaa sitä laatikkoa puukapulalla ja huutaa “ITS SHOWTIME, I came all the way from Belgium”. Meni hetki et kukaan tajus mitä on tapahtumas, kunnes kävi ilmi et nyt on sit taikurin vuoro vetää oma setti. Jonglööri juttu oli hieno, mut tää taikurin setti oli aivan mahtava. Kaveri otti yleisön niin tyylikkäästi ei voinukku kadehtia. Sen lisäks se osas viel oikeesti tehä tajunnan räjäyttäviä temppuja.

Shown jälkeen tajusin ekaa kertaa konkreettisesti sen, että mitä vaan voi tosiaan tapahtua. Koskaan ei tiiä mitä vastaan tulee. Fiilikset oli ihan huipussaan esityksistä. Ne tosiaan teki mun päivän. Lähin takas kämpille ja hain matkalla parit smirnof icet. Tarkotus oli ostaa vodka, mut ihan liian kallista(täällä muuten myydään Finlandia vodka ihan joka paikassa ja se on tosi suosittua). Päädyin sit pariin tölkkiin Smirnof Icea.

Ehin olla puoltuntii yksin huoneessa, kun Bec paukkas takas häistä. Olivat olleet tosi kauniit. Enkä kyl yhtään ihmettele. Häät noissa maisemissa on kyl varmasti sitä jotain. Lähettiin melkein samantien ulos baarikierrokselle. One of those big nights again. :D  Mentiin ekaks alakerran baariin Altitudeen. Siellä sattu olee sit uv partyt. Kasvomaalauksii uv väreil yms. Settii. No vedettiin sit pitkän kaavan mukaan ja jälleen kerran oli erittäin mahdotonta olla selvinpäin. Naplit soo aka. totaalinen relaxaatio oli lähellä. Joka suunnast kannettin juomaa pöytään. Iha kreisii. Erittäin nastaa oli ja tuli tutustuttua niin moneen uuteen tyyppiin.

Seuraa päivä meni sit relaxoidessa. Rebecca kävi jetteilee. Mä en jostain syystä kyenny.

Maanantaina lähettiin laskee koskea joelle jonka nimee en muista. Ekaa kertaa joutu vetää märkäpuvun päälle ja tottakai sitä piti aluks sovittaa väärinpäin. Menomatka mestoille oli jo kokemus sinänsä. Pikkubussilla tooooodella kapeeta pikkutietä kallion seinämällä. Pudotusta alaspäin tarpeeks. Tuli mieleen se dokumentti mailman vaarallisimmasta tiestä.

Joki laskettiin semmosel 8paikkasel kumiveneellä. Tosi nastaa puuhaa. Välil lasketeltiin rennosti virran mukana ja sit taas sykittiin melojen kans siel pyörteis. Pakko ottaa joskus uusiks. Yks jenkki kerto olleensa Grand canyonilla 20päivän safarilla. Se rupes kyl kiinnostaa.

Koskilaskun jälkeen oli sit jälleen kerran edessä one of those big nights. No onneks hillittiin ittemme ja mentiin semi ajois nukkuu. Seuraavana aamuna aikanen herätys ja lento Wellingtoniin. Niin se vaan näyttää menevän et, kun löytää mukavaa seuraa joutuu melkein samantien sanoo heippa ja jatkaa matkaa.

No täällä sitä nyt ollaan Wellingtonissa. Alkuun oli se tuttu haikee yksinäinen fiilis, mut löytyhän sitä seuraa seuraa tosi nopeesti. Nää hostellit on frendien ettimiseen aivan loistavia paikkoja. Melkein väkisin tutustuu porukkaan ja viimeistään jos vähän avaa suutaan.

Yks kanadalais tyttö kysy ihan ohimennen et “sä et varmaa oo kiinnostunu lähtee joogaan”. No tottakai mä olin vaik ei mul ollu yhtään mitään hajua et mitä siel tehään. Myöhemmin paljastu sit et se on kaiken lisäks hot yoga, eli huoneessa on joku 40astetta ja pitas viel jaksaa urheilla. Sen lisäks et sain kunnian olla ainut mies, se oikeesti oli tosi jees puuhaa . Pakko mennä uudestaan. Mikäli jään tänne Wellingtoniin pitemmäks aikaa, vois mennä johki lyhyelle kurssille.

Huomen sit kokeillaan onnea duunin haussa.

Photojaa pt2

Aucklandii

Lisää

 

 

 

 

Roadtrip maisemii, jossain rockhousen lähettyvillä

--"--

Random biitsi roadtripiltä

Awesomeness

--"--

Jäätävät mutkabaanat vaik kartta näytti suoraa

:o

Aucklandin museosettii

--"--

--"--

Pingu <3

: o

: []

Queenstownii

--"--

--"--

--"--

--"--

--"--

--"--

--"--

--"--

--"--

Kinttupolku parhaimmillaan

Queeeeenstown!

Tulipas taas edustettua. Kirjottelin edellisen blogimerkinnän keskellä yötä tost hostellin aulan koneelta. Session jälkeen lähin takas huoneeseen koisailee. Majotutaan kolmannessa kerroksessa, niin pakkohan se oli hissi ottaa. Joku aasianmeit sattu samaan aikaan ja paino mun puolest kolmosta. Hissi pysähty ja lähin suunnistaa kohti huonetta. Ovi oli poikkeuksellisesti kiinni ja piti turvautuu avaimeen. Sisäl oli iha hemmetin pimeetä. Viskasin kengät johki nurkkaan ja heitin hupparin sängyn kaiteelle. Sit rupesin kiipee yläpunkkaan ja kattelin et vähä oudosti toi peitto tos. Rupesin asettelee sitä uudestaan ja tarrasin jonku jalast kii. Huusin sit vaistomaisesti et "what the fuck are you doing in my bed". Joku tyttö nous sielt pystyyn ja rupes ihmettelee et kuka mesoo. Sit se totes et "you might be in wrong room". Kysyin sit et mikä huone tää sit on ja sain vastaukseks et 210(mun huone on 310). Heitin siihen sit kaikki maholliset sorit mitä mieleen tuli. Rupesin ettii kenkii sielt lattialt. Ei meinannu millää löytyy ku oli edellee pirun pimeet. Tyttö vissii kelas et rupesin ettii uutta punkkaa ja huus et "get out now!". Kengät löyty ja totesin et "relax, I was just looking for my shoes". Siin kohtaa pari muutaki heräs horroksestaan ja alko hihittelee. Pahoittelin viel kerran ja toivotin hyvät yöt kaikille. Menin sit hissin sijasta portaita pitkin kolmoseen ja löyty onneks se oma punkkaki. :P

Seuraavana päivänä päätettiin lähtee aamulenkille. Saatiin huonekavereilt vinkki et kantsii kiivetä läheiselle nyppylälle, jonne on mahdollista mennä kondolihissilläkin. No sinne lähettii sit. Heti alkumatkast kävi selväks et ei tää mikään ihan kevyt aamulönköttely oo. Jäätävä kinttupolkuu ties kuinka pitkään. Jenni eksy reitiltä jo heti ekan 200metrin jälkee. Hetkenku huuteli ni kyl se sit löyty sielt. Oltiin kiivetty jo aika pitkään ja päädyttiin kahen polun risteykseen. Lähettii oikeelle ja päädyttiin lopult umpikujaan. No saatiin sit visio et oikastaan vähä tost. Siit meni joku epämääräsen näkönen polku, joka myöhemmin sit paljastu eläinten duunaamaks. Tää meijän oikoreitti ei ollu mikää paras mahollinen. Lopulta alko olee jo niin jyrkkää mestaa et rupes vähä jännittää. Jatkettiin kuitenki eteenpäin ja päädyttiin semmoselle pysty suoralle seinälle. Hetken aikaa taiteiltiin, mut ei siit ollu toivookaa päästä. Löydettiin uus reitti ja matka jatku. Alko olee jo niin jyrkkää et ei tehny enää yhtään mieli lähtee alaspäin.  Päädyttiin taas umpikujaan. Oltiin jo niin ylhäällä et kondoli oli about 20metrin päässä ja jengi tsiikas meit sielt kahvion terassilt. Ainut vaihtoehto oli mennä semmosen jäätävän piikkupuskan läpi. Ihme kyllä päästiin ehjin nahoin ylös. Ainoastaan kädet oli ihan naarmuil ja kledjut täynnä jotai minitakiaisia.

Muuten ollaan oltu iha rauhaksiin. Eilen buukattiin botski kruisailu tohon järvelle. Tosi jees. 25dollarii. Puoltoisttuntii seilailuu ja kapteeni kerto koko matkan ajan tarinoit.

Jumitteluu ja jammailuu

Roadtripin jalkeen tuli todettua, etta on unohdettu kokonaan tutustua Uuden-Seelannin yoelamaan. Ekaks tuli eksyttya hostellin baariin Fort Street Unioniin. Ihan nise mesta. Arki-iltaisin bilisturnaus ja pe/la dj soittelee terassilla vanhoja funk/soul/hiphop/rnb klassikoita. Samalla tuli tutustuttua aivan fantastiseen persoonaan Dj Spenceen, jolta saatiin kutsu hiphop parteihin Pyramid klubille.

Pyramid ei paikkana vaikuttanut mitenkaan hohdokkaalta. Perus klubi jossa kolme puolta: dance shitti, house ja old school rnb/hiphop lounge. Vietettiin koko ilta loungen puolella. Spencen soittelua katsellessa voisi luulla kaverin nukkuvan teknari tyynyn alla. Aivan mahdotonta settia! Sit viel ne ihmiset. Huhhuh! Niin vieraanvaraista ja huomaavaista porukkaa ei oo missaan klubilla. Ei vaan oo. Tasta viel lisaa myohemmin.

Seuraavaks seikkailuks muodostu Pub crawl. Perusidea on et maksetaan rannekkeesta ja lahetaan kiertaa oppaan messis eri baareja joista saa sit rannekkeel juotavaa. Me nyt tietysti sit emmittiin, emmittin ja myohastyttiin rannekkeen myynti tilaisuudesta. Paadyttiin kuitenkin mukaan kierrokselle ja todettiin et ilman rannekettakin saa ilmasta juomaa jos vaan esittaa mahdollisimman talia tanskalaista ja kulkee porukan matkassa. Mestat oli kyl perushirveita jarjestaan. Taal on joku juttu et baariin/klubille hommataan mahdollisimman pienet markan kajarit ja luukutetaan ihan taysii tai viel kovempaa. Hirveet kuunneltavaa. Kierroksen viimenen kohde sattu onneks kohilleen. Casette bar/club, jossa oli just sina iltana house/techno partit. Tulipa sit viihdyttya nelja tuntii dansefloorilla. Sen lisaks et musa oli timanttista, juomat olivat aivan fantastisia. Tilasin mojiton ja baarimikko vasas sita valehtelematta lahes kymmenen minsaa. Tosi makeeta seurattavaa, kun kaveri repi yksitellen jokaisen mintunlehden ja tutki tarkkaan niiden laadun. No okei se yks juoma makso about 10e, mut oli se sen shown arvonen. Mestan erikoisuus oli teekannuissa tarjoiltavat drinksut. Ne jai viel toistaseks kokeilematta... :D

Seuraavan paivan museokierros suunnitelma jai sit mun kohdalta haaveeks, kun Copyrightin Kama Yeah tako paassa viel aamu kaheltatoistaki. Jenni kavas siel ja otti muutaman tosi makeen kuvan. Illalla eksyttiin uudestaan Casetti klubille. Tallakertaa mestoilla oli jonkun sortin livepumppu. Istuskeltiin mukavasti omissa oloissa sohvanurkkauksessa. Kolme kivaa tyttoa tuli natisti kysymaan saavatko istua meidan seuraks. Siita se juttu sit lahti etenemaan ja ymparille alkoi keraantymaan tyttojen kavereita. Mun vieressa istu semmonen tosi letkee aija. Yhtakkia porukka rupes huutaa ja laulaa onnittelulauluu talle mun vierustoverille. Poytaan kannettiin kakku ja todettiin et oltiin sit keskella jonkun syntttareita. Kaverit leikkas kakun osiin ja rupes tarjoilee meille. Melko hammentavaa aluks, mut mikas siina. Niille se oli ihan normaalia. :p

Roadtripin nuuduttamat ja baarien paisuttamat matkaajat kaipas tas kohtaa jotain tosi chillii. Jenni sattu spottaa sit oikee luxus mestan: Eden game cafe nettipelikahvilan. Siella tuli sit pelailtuu pari paivaa.

Pikkuhiljaa rupes Aucklandin meno kypsyttaa ja paadyttiin varaaman lennot etela-saarelle Queenstowniin. Taalla sita nyt ollaan. Erittain s`o`p`o`ss`a` pikkukylassa, jossa aktiviteetteja adrenaliinista innostuneille on vahintaankin enemman kuin tarpeeks. Nyt olis sit reilu viikko aikaa harrastaa kaikkee mahollist xtremee. Huomen vois buukkaa benjihypyn tai jotai :D

15.2 lahtee lento takas pohjoseen Wellingtoniin. Sit tarttis kyl loytaa jotai duunintynkaa.

Matkanvarrella huomattua:
 - Lentaminen semi halpaa, Auckland-Queenstown 60e
 - Traktor on ihan neverheard, kaikil on Serato. Nakojaan seraton konttoriki on Aucklandissa.
 - Kaikki kahvilat kauppaa samaa breakfeastii, munii ja pekonii etc.
 - Internetti maksaa ihan vitusti. Unlimited mokkulasta ei oo puhettakaan(Suome mokkuladiilit on ilmasia naihi verrattuna)
 - Kertalippu noihin fittnes saleille 13e

Photojaa

Auckland

Auckland

Auckland

Random maisemat

Kajakkeiluu

Lisää kajakkeiluu

Saltrock pihvit

Rock house

Semisti vanhat portaat

Ninety mile beach

Ninety mile beach

Lisää random maisemii